sunnuntai 3. maaliskuuta 2013

Kathy

 photo 1.png
Kathy katseli hiljaa uutta kotiaan. Tuntui oudolta että hän asui nyt yksin, ei enää vessajonotusta, tappeluja television katselusta. Nyt saan tehdä ihan mitä haluan.
 photo 2.png
Muistinvirkistykseksi: Kathy on romantiikka- ja mammonatavoitteinen, elämäntoiveena on saada 20 rakastettua yhtäaikaa. Kathyn mieleen ovat hyväkuntoiset simit jotka käyttävät hajuvettä. Löyhkäävät simit hän kiertää aina kaukaa.
 photo 3.png
Tällaiselta Kathyn koti näyttää.
 photo 4.png
Enää Kathy ei voinut elää vanhempiensa elättämänä, joten työpaikka oli saatava. Löysäily ammatti oli naisella toiveissa ja sattumalta paikka kaupan kassana olikin auki.

***

 photo 6.png
Vaikka yksinasuminen oli vaatinut aluksi totuttelua, ei mennyt kauaa kun Kathy alkoikin jo nauttia siitä. Päivät kuluivat arkiaskareita tehden...
 photo 11.png
...töissä kulkien...
 photo 8.png
..ja vanhempiin sekä sisaruksiin yhteyttä pitäen.

***

 photo 5.png
Eikä Kathy kuitenkaan ihan yksin ollut. Eräänä päivänä nainen kohtasi sattumalta elämänsä miehen, Väinämö Lievosen. Parin välillä oli selvästi kemiaa ja pian ystävyydestä edettiinkin jo seurusteluasteelle.
 photo 7.png
Kathy halusi Väinämön olevan hänen ensimmäisensä.

***

 photo 9.png
Vakiintuminen ahdisti molempia, olivathan kummatkin romantiikkatavoitteisia, joten he sopivat olevansa avoimessa suhteessa. Molemmat tapailivat muita simejä...
 photo 10.png
...joiden kanssa viettivät hauskoja hetkiä.
 photo 12.png
Kathylle muut miehet olivat hauskaa ajanvietettä, ei mitään muuta.
 photo 13.png
Väinämö oli kuitenkin hänelle rakas, ainoa mies, jonka sylistä hän aamuisin halusi herätä.
 photo 14.png
(Eihän se Väinämö mikää Mr. Sims ole, mutta ei tätä 3 salaman paria voinut erottaakaan)

***

 photo 15.png
Kathy ja Väinämö olivat seurustelleet jo pitkään, kun nainen vihdoin myönsi itselleen rakastavansa miestä ja ajatus tästä muiden naisten kanssa sai hänet tulemaan hulluksi mustasukkaisuudesta. Eikä ajanvietto muiden miesten kanssakaan tuntunut enää houkuttelevalta. Kukaan muu mies ei hänelle enää kelvannut, vain Väinämö.
 photo 16.png
Niinpä Kathy ehdotti että he alkaisivat seurustella vakavasti ja että mies pakkaisi matkalaukkunsa ja muuttaisi asumaan hänen kanssaan.
 photo 17.png photo 18.png
Väinämö mietti vain pienen hetken mutta sitten mies hymyili leveästi ja sanoi muuttavansa enemmän kuin mielellään Kathyn kanssa asumaan.
 photo 19.png
Rakastihan Väinämö Kathya enemmän kuin mitään muuta.
 photo 20.png
Väinämö ei ollut mikään köyhä sim.
 photo 21.png photo 22.png
Väinämö on romantiikka- ja tietotavoitteinen, elämäntoiveena on päästä ammattimaiseksi juhlavieraaksi. Miehen mieleen ovat karismaattiset ja ahkerasti töissä käyvät simit, jotka eivät ole teknisesti lahjakkaita.
 photo 23.png photo 24.png
Väinämö muodonmuutoksen jälkeen.
 photo 25.png
Miehen repussaan tuomista tavaroista saatiin mukavasti rahaa.
 photo 26.png
Ja näinhän sitä yhteenmuuttoa juhlittiin.

***

 photo 27.png
Kathyn ja Väinämön aika kului ahkerasti taitopisteitä ylennyksiä varten keräten (Väinämö toteutti melko pian elämäntoiveensa ja nauttii nyt ikuisesta platinamielialasta)...
 photo 30.png
...ja iltaisin aina töissä käyden.
 photo 29.png photo 28.png
Vapaa- aika vietettiin toisen kyljessä nyhjäten ja kuherrellen.

***

 photo 31.png
 Eipä aikaakaan, kun pieni vatsa- asukki ilmoitti tulostaan, vanhempiensa iloiseksi yllätykseksi.
 photo 32.png
-Hei hei, pikkuinen isi täällä, arvaappa mitä? Isi aikoo yllättää äidin... ai mitenkö? No näin.
 photo 33.png
 -Kathy Price, teetkö minusta maailman onnellisimman miehen menemällä naimisiin kanssani?
 photo 34.png
-Tottakai tulen!

***

 photo 35-1.png
Samana päivänä, kun Kathyn vatsa jälleen pyöristyi...
 photo 36-1.png
..oli aika viettää hänen ja Väinämön häitä.
 photo 37.png
 Osa vieraista kokoontui katselemaan vihkiäisiä, muiden jäädessä jo nauttimaan hääruoasta.
 photo 38.png
-Minä, Väinämö Lievonen, otan sinut, Kathy Price, aviovaimokseni.
 photo 39.png
-Minä, Kathy Price, otan sinut, Väinämö Lievonen, aviomiehekseni.
 photo 40.png
Saanko esitellä: herra ja rouva Lievonen!
 photo 41.png
Onnenkyyneleet valuivat pitkin Valerian poskia. Hän oli jo pelännyt ettei Kathy ikinä vakiintuisi. Nyt tämä oli naimisissa ja tulisi kohta äidiksi. Ihanaa, minusta tulee taas mummi!
 photo 42.png
-Onnea Kathy, muista että äitisi ja minä olemme aina vain puhelinsoiton päässä jos tarvitset lapsenvahtia.
 photo 43.png
 -Onnea pikkusisko. Jos tarvitset lastenhoitovinkkejä, älä pelkää kysyä.
 photo 44.png

-Minä rakastan sinua, rouva Lievonen.
-Ja minä sinua, herra Lievonen.

***

 photo 45.png
Pian häiden jälkeen, Kathy synnytti pienen tyttären, joka sai nimekseen Vienna. Vienna oli perinyt äitinsä ihon- ja hiustenvärin ja silmienvärinsä isoisältään Gullikilta.

***

 photo 46.png photo 47.png photo 48.png
Ajan kuluessa Viennasta kasvoi suosio- ja mammonatavoitteinen kaunotar.

***


Kathy- extra oli tässä. Täytyy myöntää, että vähän jännitti minkä näköinen Viennasta kasvaa ja olinkin iloisesti yllättynyt kun tytöstä kuoriutui tuollainen kaunotar. Mitä mieltä itse olet?
Nyt kommentoimaan :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti